Julkaistu 17. huhtikuuta 2024
Tulee voimaan 17. toukokuuta 2024
Välitämme hyvinvoinnistasi ja haluamme tuottaa iloa sekä arvostuksen ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Haluamme antaa käyttäjille mahdollisuuden löytää yhteyksiä, osallistua yhteisiin kokemuksiin sekä tuntea kuuluvansa laajempaan yhteisöön. Toivomme tämän tapahtuvan kannustavassa ympäristössä, joka ei vaikuta negatiivisesti fyysiseen tai psyykkiseen terveyteesi.
Haluamme, että voit keskustella TikTokissa tunnetasolla monimutkaisista aiheista kannustavasti haittariskiä kasvattamatta. Emme salli itsemurhaa tai itsetuhoisuutta koskevien suunnitelmien esittämistä, kannattamista tai jakamista.
Itsemurhaa tai itsetuhoisuutta suunnitteleville on tarjolla tukea. Ota yhteyttä paikalliseen kriisipuhelimeen tai hätäkeskukseen. Saatamme ilmoittaa hätäkeskukselle ihmishenkeä uhkaavista sekä mahdollisesti vakavia fyysisiä vammoja aiheuttavista erityisistä, todennäköisistä ja välittömistä uhista, kuten itsetuhoisuutta koskevien tietojen jakamisesta.
Lisätietoja
KIELLETTYÄ
SALLITTUA
Toivomme, että TikTok kohottaa itsetuntoa eikä edistä negatiivista sosiaalista vertailua. Emme salli syömishäiriöiden ja vaarallisen laihduttamisen esittämistä tai kannattamista, tai laihduttamiseen tai lihaskasvuun tarkoitettujen tuotteiden myynnin edistämistä tai markkinoimista.
Sisältö on rajoitettua (vähintään 18-vuotiaille) ja se ei sovellu Sinulle-syötteeseen, jos siinä esitetään tai kannatetaan mahdollisesti haitallista painonhallintaa tai markkinoidaan laihduttamiseen tai lihaskasvuun tarkoitettuja tuotteita. Sisältöä rajoitetaan (vähintään 18-vuotiaille) ja se ei sovellu For You -syötteeseen (FYF), jos siinä esitetään kauneuskirurgiaa eikä se sisällä riskeihin liittyviä varoituksia.
Kehonkuvaan, syömiseen tai liikuntaan liittyvien ongelmien kanssa painiville on tarjolla tukea. Ota yhteyttä alueesi auttavaan puhelimeen.
Lisätietoja
Syömishäiriö ja vaarallinen laihduttaminen tarkoittavat äärimmäistä laihduttamista tai paastoamista, lääkkeiden väärinkäyttöä tai painonpudotukseen tähtääviin harjoituksiin osallistumista, joista voi aiheutua merkittäviä ja välittömiä vaaroja terveydelle tai hyvinvoinnille.
Mahdollisesti haitallinen painonhallinta tarkoittaa dieettejä, lääkkeitä ja harjoituksia, joita käytetään nopeaan tai merkittävään laihduttamiseen tai lihasten kasvattamiseen ja joista voi aiheutua pitkällä aikavälillä vaaraa terveydelle tai hyvinvoinnille.
KIELLETTYÄ
RAJOITETTU (vähintään 18-vuotiaille)
EI SOVELLU FOR YOU -SYÖTTEESEEN (FYF)
SALLITTUA
Mahdollisuudet osallistua hauskoihin ja luoviin trendeihin ovat aina tervetulleita. Useimmat toimet ja yllytykset sopivat kaikille ja kokoavat ihmisiä yhteen, mutta joihinkin liittyy merkittävien vammojen riski. Emme salli vaarallisten toimien ja yllytysten näyttämistä tai kannustamista.
Sisältö on rajoitettua (vähintään 18-vuotiaille), jos siinä esitetään toimintaa, jota todennäköisesti jäljitellään ja joka voi aiheuttaa fyysistä vahinkoa. Sisältö ei sovellu Sinulle-syötteeseen, jos siinä esitetään toimintaa, joka todennäköisesti johtaa kohtalaiseen fyysiseen vammaan. Lisäämme tämäntyyppiseen sekä extreme-urheilua tai ammattilaisten tekemiä stunt-temppuja esittäviin videoihin varoitustietoja, jotka auttavat sinua hallitsemaan TikTok-kokemustasi. Lue lisää toimintatavoista, jos näet verkossa yllytyksiä.
Lisätietoja
Vaaralliset toimet ja yllytykset tarkoittavat muiden kuin ammattilaisten suorittamia toimia, joihin liittyy luontaisia tai tunnettuja riskejä ja jotka voivat johtaa merkittäviin fyysisiin vammoihin. Tähän sisältyvät haasteet, pelit, temput, vaarallisten työkalujen sopimaton käyttö ja terveydelle haitallisten aineiden syöminen.
Merkittävä fyysinen vamma tarkoittaa vammaa, joka yleensä vaatii lääkärinhoitoa ja aiheuttaa väliaikaisen tai pysyvän vammautumisen tai epämuodostuman riskin. Tähän sisältyvät luiden meneminen sijoiltaan tai murtuminen, myrkytys, tajunnan menetys, vakava palovamma, sähköisku, aivotärähdys ja tukehtuminen.
Kohtalainen fyysinen vamma tarkoittaa vammaa, joka ei todennäköisesti edellytä lääkärinhoitoa eikä aiheuta vammautumisen tai epämuodostuman riskiä. Tällaisia ovat muun muassa pienet haavat, jotka vuotavat vain vähän verta, sekä pienet mustelmat
KIELLETTYÄ
RAJOITETTU (vähintään 18-vuotiaille)
EI SOVELLU FOR YOU -SYÖTTEESEEN (FYF)
SALLITTUA